Tämäkin tarina alkaa taas siitä, että tiesin tästä orkesterista etukäteen hyvin vähän. Se tuntuu jälkikäteen ajateltuna useinkin olevan suurempi etu kuin haitta.
Ensivaikutelmaani bändistä kuvaa ehkä parhaiten sana LÄMMINHENKINEN.
Pressassa oli SuomiPOP-ilta, ja radiokanava tarjosi muutamalle onnekkaalle voittajalle tilaisuuden päästä keikalle ja tapaamaan bändiä. Seurasin sivusta tätä tapaamista, ja sen perusteella muodostin ensivaikutelmani, joka vain vahvistui keikan aikana.
Pressa on siitä jännä paikka, että isokin määrä ihmisiä levittäytyy mukavasti pitkin ravintolaa, eikä missään tunnu olevan ahdasta. Keikan alkaessa, kun suurin osa ihmisistä hakeutui lavan läheisyyteen, vasta itse tajusin kuinka paljon paikalla olikaan porukkaa.
Kyseessä oli uusinta levyään viimeistelevän orkesterin ainoa keikka tänä syksynä, ja yleisön edessä esiintymisen riemu näkyi kauas, varsinkin solistista. Nauroin itse ääneen ilosta, kun laulaja lausui ääneen mikkiin sen, mitä varmasti lähes kaikki ajattelivat: "Vittu miten siistiä tää onkaan!"
Fanit olivat saaneet äänestää Facebookissa minkä cover-biisin annetuista vaihtoehdoista yhtye esittää keikalla. Äänestyksen voitti Albatrossi ja tulkinta oli omasta mielestäni todella kaunis.
Itse odottelen uutta levyä innolla, uusista biiseistä mulle kolahti eniten Suurenmoinen elämä. Oli fantastista katsella, kun koko bändi miksaajaa myöten taputti tahtia iloiseen kappaleeseen, joka kannattaa ehdottomasti tsekata, kun tilaisuus tulee. Uusi levy ilmestyy helmikuussa 2013.
Loistava livebändi, nautin keikasta täysillä! Ja kuten huomaa, mahtava kuvauskohde, taisin saada enemmän onnistuneita fiiliskuvia kuin koskaan ennen :)
Check out www.vesterinenyhtyeineen.fi