Noniin. Tässä tulee nyt eteen sellainen tilanne, että mulla ei riitä sanavarasto tämän keikan kuvailuun. Taustatietona sen verran, että kun vuonna 2003 ilmestyneeltä Breaking Daylight -levyltä julkaistu sinkku One MC And One Delay alkoi soimaan radiossa, olin ainoa kavereistani joka osasi biisin ulkoa. Ja siis todella osasin, sanantarkasti ja osaan edelleen.
Tästä huolimatta en ole koskaan päässyt tai en ole saanut aikaiseksi mennä bändin keikalle. Tämä ilta oli siis ensimmäinen kerta ikinä, kun näen Don Johnson Big Bandin livenä.
Mä olen nähnyt aika monenlaisia keikkoja, ja monenlaisia solisteja. On niitä paikallaan tönöttäviä "laulamaanhan tänne vaan tultiin" solisteja, ja sitten on niitä energiapupuja.
Mutta en ole koskaan, en ikinä milloinkaan kertaakaan nähnyt tämänkaltaista energiaa lavalla, mitä Tommy Lindgren kanavoi ensimmäisestä biisistä lähtien.
Sen lisäksi, että Tommylla on uskomaton taito suoltaa tekstiä suustaan rytmikkäästi niin, että siitä saa vielä helposti selvää, hänellä on mieletön määrä energiaa ja vilpitöntä iloa lavalla, ja luultavasti muuallakin elämässä.
Tämän lisäksi lavalla oli vierailijana Petteri Sariola, joka osaa luultavasti soittaa mitä tahansa soitinta mikä käteen tyrkätään. Ja se lauluääni, voihan hemmetti että se kuulostaa upealta!
Keikan aikana oli täysin mahdotonta seistä vain paikallaan, jalkaa alkoi vipattamaan pakostakin, mikä tietysti vähän haittasi mun valokuvaamista, kun tuntui että on vaan pakko alkaa hytkymään musiikin tahdissa. Aivan mieletön hyvänmielen keikka, jonka jälkimainingeissa painelin piakkoin kauppaan ostamaan omistukseeni viimeisimmän Fiesta! -nimisen albumin. Sitä ykkösraitaa, nimeltään What time is it?!?! on muuten soitettu tässä repeatilla jo useampi päivä... :)
Yksi keikan omituisimmista hetkistä koitti, kun solisti hyppäsi lavalta yleisön sekaan ja pyysi kaikkia istumaan lattialle. Normaalistihan ei ihan ensimmäisenä tee mieli istahtaa baarin tanssilattialle, mutta Pressa on todella siisti baari, ja valoa oli sen verran että näki mihin istuu. En silti uskonut, että koko yleisö laskeutuisi lattianrajaan bändin myös laskeutuessa rennompiin asemiin. Sieltä tanssilattialta Tommy Lindgren yleisön keskeltä seurasi, kun bändi jatkoi soittoa :) Aivan mahtavaa!
Ja tulihan sieltä tietysti myös se One MC And One Delay, illan viimeisenä kappaleena. Oli tuhatmiljoonatriljoonaa kertaa siistimpää, upeampaa ja tajunnanräjäyttävämpää kuulla se livenä, siitä lavan edestä. Nää on näitä once in a lifetime-juttuja :)
Tähän hymyyn päätetään tämä juttu, suosittelen ihan kaikille Don Johnson Big Bandin keikkaa, tiedossa on riemua, rytmiä, riehuntaa ja uskomatonta sana-akrobatiaa!
Check out: www.donjohnsonbigband.com sekä DJBB keikat
